
Henna Hakkarainen, työnohjaaja, esiintymisvalmentaja, klovni, klovnerian opettaja
Olen työskennellyt esittävän taiteen opetustehtävissä ja esiintyjänä vuodesta 1990. Teatteritaiteen maisteriksi valmistuin Teatterikorkeakoulusta 2001. Työnohjaajaksi (STOry) valmistuin vuonna 2021 Dialogic Oy:n voimavarakeskeisestä koulutusohjelmasta. Työnohjaajan tutkinnon lisäksi olen suorittanut äkillisen kriisityön ohjaajan opinnot (Tamk) ja työkykykoordinaattorin opinnot (Karelia Amk).
Olen saanut kohdata eri-ikäisiä ihmisiä monenlaisissa ympäristöissä: opettajana ammattikorkeakoulussa, taiteen perusopetuksessa, avoimessa yliopistossa ja työväenopistossa. Työkokemukseni näyttelijänä teatteri- ja filmituotannoissa sekä HR-tehtävissä ovat opettaneet minulle paljon ihmisten kohtaamisesta, luovuudesta ja työelämän jatkuvasta muutoksesta. Näyttelijäntyössä, kuten elämässäkin, tärkeintä on kohdata keskeneräisyys lempeästi ja säilyttää kyky toimia tässä hetkessä.
Työnohjaajana, esiintymisvalmentajana ja klovneriassa on tärkeintä olla läsnä hetkessä
Inspiroidun kohtaamisista ja niistä pienistä oivalluksen hetkistä, joissa syntyy jotain uutta – katse kirkastuu ja mieli avautuu. Työnohjaajana, esiintymis- ja vuorovaikutusvalmentajana sekä klovnerian opettajana minulle tärkeintä on, suunnata huomio kohtaamaani ihmiseen ja uteliaasti seurata, mihin avoin dialogi meidät kuljettaa.
Henna Hakkarainen
Työnohjaaja, esiintymis- ja vuorovaikutusvalmentaja, näyttelijä, teatteriopettaja (TeM)
Voimavarakeskeinen, dialoginen työnohjaaja (STOry)